Eilen aamulla vaa’assa oli maltillisemmat lukemat 83,8 kg, joten aivan kaikki ei liene sentään pelkkää plussaa. Hyvä niin. Eilinen päivä hurahti kahvilamme siivouksessa, taaskaan kenellekään muulle ei sopinut, joten tein sitten yksin töitä viisi ja puoli tuntia. Duunin jälkeen olin tosi nälkäinen ja yksinkertaisesti poikki. Tein munakoiso-broilericurryä ison annoksen ja söin sitä täysjyvänuudelien kera. Tuli hyvää. Resepti oli viime vuonna KG-lehdessä, mutta olen sitä jonkin verran muuttanut:
3 tl punaista currytahnaa
150 g sipulia
öljyä
450 g maustamatonta broilerinfileetä
400 g munakoisoa
4 tomaattia
2 dl ruokakermaa (4%)
½ tl suolaa
3 valkosipulinkynttä
kahden limen mehu
1½ tl korianteria
Paista currytahnaa hetken aikaa öljyssä ja lisää sipulit ja broileri. Ruskista muutama minuutti. Lisää ruokakerma ja suola. Lisää paloitellut munakoisot, tomaatit ja murskatut valkosipulinkynnet. Anna porista kannen alla miedolla lämmöllä. Lisää kypsennyksen loppuvaiheessa limetin mehu ja korianteri. (Voit tietysti käyttää myös tuoretta korianteria, tällöin ainakin 1 dl.) Tarjoa täysjyvänuudelien kera. Annos on melko iso, saan syödä siitä ainakin kaksi kertaa vielä.
Päivän syömiset eilen olivat kaikkiaan ihan maltilliset. Ainut makea oli kaksi keksiä jotka pistelin siivouksen lomassa. Olivat niin houkuttelevan näköisiä että oli pakko maistaa. Kahvilassamme leivotaan kaikki itse ja kaikki ruoka ja leivonnaiset ovat vegaanisia. Onneksi ei kuitenkaan jäänyt sokeriahminta päälle vaikka vähän pelkäsin.
Tänään on tiedossa ihan tavallinen työpäivä. Huomenna olen menossa Hesaan työmatkalle ja illalla tapaan kahta siellä asuvaa kaveriani. Päivitystä ei siis ole huomenna luvassa. Nyt olen onneksi saanut syömiset ruotuun ja useampana päivänä, joten on taas motivoituneempi olo jatkaa tätä proggista.

Olen saanut tosi kivan pystin Pieneltä pyöreältä, Täti Punaruskealta ja Kirsikalta. Kiitos kauniit!
Pystin säännöt ovat tässä:
1) Valitse viisi blogia, joita arvostat luovuuden, kuvituksen, mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogosfääriin tehdyn panostuksen johdosta millä tahansa maailman kielellä.
2) Jokainen annettu palkinto on henkilökohtainen ja sitä annettaessa mainitaan blogin kirjoittajan nimi sekä linkitetään palkittavaan blogiin.
3) Palkinnonsaaja panee palkinnon logon blogiinsa.
4) Logo tulisi linkittää alkuperäispalkinnon osoitteeseen.
5) Palkinnonsaaja julkaisee säännöt omassa blogissaan. Kansainvälisen, Uruguaysta alkunsa saaneen palkinnon alkuperäiset säännöt ovat tässä.
Jaan palkinnon edelleen Feministille, Bullalle, Ihrakapinalle, Miialle ja Keventäjälle.
Päivän syömiset:
* pala Realia, kevyttä Keijua, siivu palvikinkkua, siivu 10% Kadettia, tomaattia, 2 mukia pikakahvia, rasvatonta maitoa, makeutusainetta
* muki kahvia, rasvatonta maitoa, makeutusainetta
* meksikolaista kasviskeittoa, 2 palaa ruisleipää, valkosipulilevitettä, lautasellinen salaatteja ja raasteita, salaatinkastiketta, muutama siivu banaania, päärynää, omenaa, mandariinia, muki kahvia, rasvatonta maitoa, makeutusainetta
* muki kahvia, rasvatonta maitoa, makeutusainetta
Edit 15:00 Iltapäivän kahvitauolla maltoin olla syömättä pullaa. Yhdellä ihmisellä on synttärit ja hän tarjosi pullakahvit. Näistä pienistä jutuista rupeaa näkemään milloin mopo pysyy hallinnassa ja milloin se pyrkii karkaamaan. Tosin itsensä kanssa joutui taas keskustelemaan, että syökö sen pullasiivun vai ei. Että pitää olla hankalaa.