Eilinen meni vaellusreissulla. Lähdettiin Tampereelta bussilla klo 8 kohti Etelä-Pohjanmaan ja Satakunnan rajaa ja Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistoa. Perillä olimme noin kymmeneltä ja kiersimme neljä eri reittiä. Välissä pidimme yhden hiukan pidemmän lounastauon. Maisemat olivat hienoja ja taas kerran erilaisia. Suota, vanhaa merenpohjaa, kivijataa ym. Takaisin lähdimme noin klo 17 ja kotona oltiin noin klo 19. Retken järjesti kansalaisopiston vaelluskerho, joista en entuudestaan tuntenut ketään. Paikalla oli yksi puolituttu työpaikalta ja eräällä taukopaikalla näin toisen tutun töistä. Ei kuitenkaan haitannut yhtään mitään vaikkei tuntenutkaan ketään, senkun vain patikoi. Askelia kertyi 22392. Eilisen pääasiallinen ruoka oli Realista tehdyt eväsleivät, en syönyt mitään lämmintä ruokaa. Välipalana pistelin pähkinöitä, hiukan tummaa suklaata ja pari orgaanista hedelmäpatukkaa. Näillä eväillä päivän jaksoi ihan hyvin.
Viikkovaa’alla kävin tänä aamuna ja vaaka näytti 83,3 kg, eli 0,5 kg pudotusta viime viikkoon. Ihan hyvä juttu. Kävin kahvilassamme tekemässä hiukan perusteellisemman siivouksen, eli imuroin koko paikan mukaan lukien sohvan, moppasin mopattavat lattiat, pyyhin kaikki pöydät ja tuolit sekä ruoka- ja astiakaapin hyllyt ja pesin vessat. Aikaa urakkaan meni neljä tuntia ja 45 minuuttia. Pidin välissä vain ihan pienen noin 10 minuutin tauon. Seuraavalla kerralla pitää nakittaa osa hommista muille. Nyt kenellekään muulle ei sopinut talkootyön tekeminen juuri tänään. Nyt odottelen lasta kotiin. Aion tehdä ruuaksi spagetti carbonaraa.
Päivän syömiset:
* pala Realia, sinistä Keijua, 10% Kadettia, 2 mukia pikakahvia, rasvatonta maitoa, makeutusainetta
* 2 palaa täysjyväpaahtoleipää, sinistä Keijua, kermajuustoa
* muki pikakahvia, pala kuivaa kakkua
* täysjyväspagettia carbonarakastiketta, veriappelsiini, pala kuivaa kakkua
* varrasleipää, sinistä Keijua, 10% juustoa, paketti suklaakeksejä
0 responses tähän mennessä ↓
Ei kommentteja toistaiseksi... Laita homma käyntiin täyttämällä alla oleva lomake.