¤%&%¤”!”¤¤%&/(#”¤! ´
Kylppäriremontissa ei ollut eilen tapahtunut taaskaan yhtään mitään: pesuvati oli nostettu yhdestä paikasta toiseen paikkaan. Päivän mittaan naapuri oli soittanut ja sanonut, että rakennusliikkeen auto oli pihassa ja siitä toivorikaana kiisin kotiin töistä hieman etuajassa muka pesemään vaatteita. Katin kontit. Kävin taas auttamassa sitä yhtä naapuriani kirjoitushommissa. Kun tulin sieltä, lähdin kauppaan karkkiostoksille. Sitten vedin karkit naamaan noin 15 minuutissa ilman mitään sen kummempaa iloa tai mielihyvää. Viime viikolla jo kamppailin makeanhimon kanssa ja nyt sitten repesi. Ylimääräisiä kaloreita tuli karkeista noin 2000. Tosin jo sitä ennen olin aloittanut bingen syömällä puolikkaan rouheleivän päällisten kera. Vatsaani näköjään mahtuu ihan mitä vaan kun se ei edes kaiken ahmimisen jälkeen tuntunut täydeltä. Kalorit riittävät varmaan noin puoleen rasvakiloon, eli tässä jojoilua nyt taas tulee. Grr.
Nyt soitin rakennusliikkeen mestarille ja kysyin onko mitään aika-arviota remontin valmistumisesta. Ihan varmaa on, ettei se liike tule enää ikinä meidän taloyhtiöön tekemään yhtään mitään.
Päivän syömiset:
* pala Realia, 30% levitettä, 2 siivua palvikinkkua, muki capuccinoa, rasvatonta maitoa, makeutusainetta
* kirjolohi-kasviskastiketta, 3 perunaa, porkkanaraastetta, jäävuorisalaattia, tomaattia, herneitä, mustia oliivjea, hunajamelonia, salaattikastiketta
* kuppi kahvia, kevytmaitoa, makeutusainetta, pulla
* 2 palaa sekaleipää, levitettä, suklaakeksi, kuppi kahvia, kevytmaitoa, makeutusainetta, 0,5 l kevytsiideri
* n. 300 g irtokarkkeja