Synttäreillä oli tosi ihanaa: syötiin ja juotiin ja juhlittiin päivänsankaria oikein huolella. Paikalla oli meitä läheisiä ystäviä ja synttärisankarin jälkikasvua: seitsemästä lapsesta oli paikalla viisi, kahden kanssa on kuulemma välit poikki. Esiinnyttiin juhlakansalla ja tietenkin olimme kirjoittaneet päivänsankarille oman onnittelulaulun. Sen saimmekin esittää kolmeen kertaan ja päivänsankari ja yksi hänen komeista pojistaan kuunteli vedet silmissä.
Syömisenä oli lämmin kanaleipä, jossa ei ollut juustokuorrutusta vaan runsaasti vihanneksia. Jatkoilla käteni eksyi suklaakonvehtiastialle ja söin varmaankin 7-8 konvehtia. Tulin kotiin noin klo 23 ja kurvasin vielä grillikioskin kautta, josta ostin kotiin viemiseksi lisää suklaata, eli 200 gramman levyn Geishaa. Kävellessäni huomasin kuitenkin ajattelevani ettei levy ollutkaan Geishaa vaan 1200 kaloria, 1200 kaloria. Sain sitten hillittyä enkä syönyt suklaata vaan pari palaa ruisleipää palvikinkku-juustopäällysteellä, 350 kaloria, 350 kaloria. Suklaan syötän tänään lapselle tai hän voi viedä sen huomenna kouluun pikkujouluihin.
Päivän syömiset:
* pala ruisleipää, kevyttä Oivariinia, palvikinkkua, 10% Kadettia, kahvia, rasvatonta maitoa, makeutusainetta
* 250 g rasvatonta maitorahkaa, purkki vauvojen hedelmäsosetta, 2 tl Molkosan Vitalitya
* lohi-kirsikkatomaattikastiketta, täyjyväpastaa
* 6 klementiiniä