Aamuvaa’alla oli heti jo siedettävämpi lukema eli 85,2 kg, eli pikkuhiljaa korjausliike siis etenee. Paitsi tokihan sitä samalla kyselee itseltään miksi, voi miksi? Nyt ainakin tuntuu edelleen että koetan ainakin silloin tällöin vetää muutaman päivän ateriankorvikepussien avustuksella: toistaiseksi mikään maku tms. ei vielä töki ja ihan nuo näyttäisivät homman hoitavan. Nutrilettin pussit tulevat Sokoksella tammikuussa tarjoukseen, samoin kuin viiden päivän Quick Start -pakkaus. En ehkä ole siitä niinkään kiinnostunut kuin noista pusseista, en ihan kaikkea ruokaa kuitenkaan halua pusseilla ja patukoilla korvata.
Tänään käväistiin lapsen kanssa asioilla, eli apteekissa, parissa kaupassa ja linja-autoasemalla hankkimassa huomiselle liput. Lähdemme siis landelle vanhempieni luo ja tämän hetkinen suunnitelma on olla siellä perjantaihin saakka. Lauantaina viimeistään tullaan sieltä pois, ei jaksa olla pitkää aikaa toisten nurkissa. Blogin päivittämiseen on siis tulossa pieni tauko – kaikille Hyvää Uutta Vuotta 2009!
Päivän syömiset:
* varrasleipää, kevyttä sinistä Keijua, 10% Kadettia, punaista paprikaa, 2 mukia capuccinoa, rasvatonta maitoa, makeutusainetta
* kuppi kahvia, kevytmaitoa, makeutusainetta
* 1 x Allévo thaikeitto, 5 klementiiniä, 2 tl Molkosan Vitalitya
* 1 x Nutrilett suklaashake, vähäkalorista karviais-boysenmarjakeittoa, 2 tl Molkosan Vitalitya
* 3 rkl broccoli-mozzarellapastaa, 2 pientä palaa varrasleipää, kevyttä sinistä Keijua, 10% Kadettia
