A Blast from the Past

Eilen klo 14 ei vielä ollut sosiaalisessa kalenterissa yhtään merkintää viikonlopulle, mutta siitä tunnin sisään tanssikortti olikin jo tullut täyteen. Tapasin eilen parasta ystävääni vuodelta nolla ja kaksi. Hän on asunut perheineen ulkomailla jo todella pitkään, eikä meillä ole vuosikausiin ollut tilaisuutta istua alas kyynärpäät pöydällä ihan vaan kahdestaan. Käytiin parissakin baarissa, minä suoraan töistä. Olin kuitenkin kotona jo noin klo 21.30, joten mitään ihan hirveää kanuunaa tms. ei tänä aamuna ollut – heräsin nimittäin jo klo 6.15.

Kävin tässä päivällä viettämässä älä-osta-mitään-päivää kahdessakin tavaratalossa ja nyt on höyry/kerroskattilaa, paistinpannua, elektronista sitruspuristinta ja uunivuokaa kahdessakin koossa. On myös uudet farkut, jotka oli ihan pakko ostaa, kerron kohta syyn. Mutta kyllä sydän itki verta maksaa hyvää rahaa housuista, jotka toivon mukaan jo kuukauden tai kolmen viikon päästä roikkuvat perseestä ja joka paikasta. Myös muualla blogistaniassa on surtu samaa asiaa, go Veela.

Sitten osuuskauppa oli lähettänyt houkuttavat tarjouslipukkeet, eli 10 euron alennus kahdesta 50 euron suuruisesta ostoksesta Sokoksen kemppaosastolla. Ostin kalliita voiteita: Nuxen tehokosteuttavaa kasvovoidetta ja silmänympäryshässäkkää, Biothermin vartalovoita ja poskipunan. Näistä vain poskipuna oli tyystin loppu ja naamaa on rasvattu aina tähän asti ihan halpahallin tuotteilla, mutta ei sitten näköjään enää.

Farkut tarvitsin siksi, että menen illalla Klubille kuuntelemaan Inner Circleä. Sinne oli ihan pakko hankkia liput, sillä olin bändin edellisellä Tampereen keikalla samassa paikassa 19 vuotta sitten. Minulla oli keikkaa seuraavana aamuna työpaikkahaastattelu Helsingissä, enkä saanut paikkaa – ihmettelen vieläkin miksi. Tällä hetkellä päälle ei mahdu muut kuin suht rouvamalliset hameet, eikä rouvahameessa ehkä kannata mennä rock-klubille hillumaan. Vai onko joku joskus ollut ja tietää kannattaako vai ei?

This entry was posted in ÄOM, kulttuuria, shopping therapy. Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s