Torstaina oli töissä yhden ihmisen läksiäiset. Oli tosi kiva olla juhlissa ja hieman niitten jatkoillakin. Sopivasti muttei liikaa, perjantaina oli kuitenkin tavallinen työpäivä.
Eilen käytiin ensin ostamassa lapselle parempi sänky, sitten Cafe Gopaliin Anttilaa vastapäätä lounaalle. Lounaan jälkeen kävimme katsomassa Rise of the Planet of the Apes koska lapsi halusi. Apinat olivat hyviä, mutta ihmisnäyttelijät pökkelömäisiä. Leffassa on vankilapako -teema ja siinä onkin viittauksia klassisiin vankila- ja vankilapakoleffoihin kuten Pakoon Alcatrazista tai jopa Vihreään mailiin. Myös Hitchcockin Vertigo löytyy leffasta. Fiksua apinaa, Caesaria, näyttelee Klonkkuna ja King Kongina tutuksi tullut Andy Serkis. Leffan opetus on, ettei pidä puuttua luonnon luonnollisuuteen, sillä luonnoton luonto on luonnotonta ja voi jopa kostaa. Leffaa ei ole mikään pakko kenenkään mennä katsomaan, enemmän se on lastenelokuva, mutta oli se parempi kuin ennakkoon ajattelin.
Tänään käytiin katsomassa tyhjää Tammerkoskea. Koskihan tyhjennetään aina silloin tällöin muutamaksi päiväksi, mutta nyt Frenckellin patotöitten vuoksi koski on kuivana jopa viikon. Ihmiset ovat löytäneet koskesta kaikkea mielenkiintoista, kuten pyörätuoleja ja fillareita. Onpa siellä joku yritteliäs hillunut myös metallinpaljastimen kanssa ja etsinyt kolikoita ja kultaa ja hopeaa. Myös kosken pohjalle melkein kuivalla maalle sätkimään jääneitä kaloja on käyty pyytämässä haavilla omalle paistinpannulle.
Varsinainen päämäärä tänään oli Työväenmuseo Werstas, jonne on aina ilmainen sisäänpääsy. Nyt siellä oli esillä Taide konfliktissa -näyttely, jonne mahtuivat hyvin rinnakkain niin Meksikon zapatistit kuin suomalainen videotaide tai Youth as Refugees yhteisötaideprojekti. Pidin erityisen paljon Martta Tuomaalan teoksesta Adam’s Apple. Werstaan näyytelytilassa olemme ennenkin nähneet hyvää kantaaottavaa taidetta. Se taidettiin näyttelyn itsemäärittelyssä nimetä “postmoderniksi”. Werstaan näyttelytilassa oli näyttely Meirän Tampere ja yhteyskäytäviä pitkin pääsee niin tekstiili- kuin höyrykonemuseoihinkin.
Piipahdimme nopeasti myös TR1:ssä ja mediamuseo Rupriikissa, TR1:ssä on esillä pirkanmaalaista muotoilua, Marja Suna ja Vooninkisalissa Kehä -niminen pirkanmaalaisten kuvataiteilijoitten näyttely.