Kuukausi vaihtui ja salijäsenyys tuli voimaan – se oli kaikkiaan neljä kuukauttaa (!!!) katkolla. Kuvittelin juoksevani innosta puhkuen salille treenaamaan hiki pinnassa ja pää punaisena hyvää kuntoa takaisin ja pääseväni huhtikuun tasoon sillai kätevästi kahdessa ja puolessa päivässä. Katin kontit. Menin salille, hilluin 17 minuuttia juoksumatolla hidasta 6,0 vauhtia ja olin ihan hikinen. Sitten normi-crossausta 30 minuuttia ja olin to-del-la tattis ja poikki. Olin mennyt jo varaamaan ensi viikolla bodypumppia ja muuta sälää, mutta hei realismia peliin – olen ihan paskassa rapakunnossa ja nyt lienee parasta ottaa iisisti, eli ei mitään pumppeja ennen kuin nostelen hieman ensin painoja noin muuten.
Eilen työpaikan virkistyspäivän fitball-jumpassa totesin ettei lihaksista ole mitään jäljellä. Jumppapaikka olikin tehnyt kunnon yhteenvedon jumppaamaan tulleesta porukasta: biisilistalla oli Markku Aro, Paula Koivuniemi ja Katri Helena. Kaikkein modernein pläjäys ja biisivalinta oli Yes sir, I can boogie – sillai alkukielellä ja noin. Oli hienoo, juuri tätähän me mummot oomma aina halunneet. Tänään kuulin töissä, että Lapinniemen kylpylän vesijumpassa soitetaan Frederikkiä. On kuulemma kiva vetää vesijunppaliikkeet Tshingis Khanin tahtiin, tulee työntöihin ihan uudet tehot. Sinne on ihan pakko päästä ja sit sen jälkeen karaokeen, eiks ni?
Muuten olen koettanut tehdä kivaa. Töissä on nykyään etupäässä vain ikävää, mutta töitten ulkopuolella voi olla kivaa. Hurautettiin Mänttään katsomaan kuvataideviikkoja vielä viimeisenä sunnuntaina kun näyttely oli auki. Se oli kivaa. Lapsen kanssa otettiin melkein överit Kaurismäkeä, Niagara on näyttänyt vanhoja Kaurismäkiä Le Havrea -odotellessa sarjassa. Käytiin katsomassa Rikos ja rangaistus, Laitakaupungin valot ja Mies vailla menneisyyttä. Hollywootipätkistä käytiin katsomassa Terrence Malickin Tree of Life. En ole missään leffassa koskaan nähnyt sellaista lapsuuden kuvausta. Sitten hyvä elokuva oli melkein menty pilaamaan viimeisillä viidellä minuutilla. Pakana-lapsi sitten kommentoi näkemäänsä leffan päätyttyä ja eikös siitä meidän edestä vanhempi täti-ihminen kääntynyt ympäri ja todennut, että kyllä oli niin hieno sanoma leffassa ja hieno loppu. Me sitten vaan katsottiin tätiä vaiti – kai hän lähti iloisena pois, kun oli saanut kahdelle idiootille laitettua jauhot suuhun ja kerrottua iloista sanomaansa.
Sitten kun olin ihan varma ettei oo mittään uutta kivaa tiedossa, niin eikös tienvarret tupsahtaneet täyteen Backlight 11 -näyttelyn mainoksia. Näyttelyjä on kolmessa paikassa – eli potentiaalisesti saa kolme päivää kulumaan niitä kolutessa. Tänään alkoi taas Filharmonian konsertit Mahlerin kolmannella sinfonialla ja ensi viikolla pääsen ulkomaille.
Alkuun tuntuu että kaikki kunto ja lihakset on menetetty, mutta pari kertaa kun käy tekemässä sellaisia herätteleviä treenejä, huomaakin että lihaskunto palautuu hirveetä tahtia.
Tästä oli tehty joku tutkimuskin, meni jotenkin niin että naiset jotka oli treenaamatta täysin puoli vuotta saavutti entisen kuntonsa ajassa X. En muista sitä aikaa, mutta puhutaan muutamasta viikoista/kuukaudesta mun mielikuvan perusteella. Netistä sen löysin, täytyy kaivella jos tulisi vielä eteen.
Mutta siis tsemppiä, oot saanut painoakin jo noin hienosti pois!
Kirsu. Olet ihan oikeassa kuomaseni. Eilen crossissa oli jo ihan erilainen fiilis. Kyllä tämä tästä. Hiukan kuulostelen kuitenkin vielä keuhkoputkia, ne ikään kuin ovat kunnossa mutta eivät sitten ole ihan tyystin kokonaan. Hissukseen.
Wempula, kiitos toivotuksista – on aivan ihanaa olla terve, pitkästä aikaa. Sinäkin olit jo palannut bloggailemaan. Kiva kiva.
Onneksi kunto nousee alussa nopeasti. Ota kuitenkin rauhallisesti. Ihanaa, että olet tervehtynyt.