Terveydeksi – Salut!

Yhtä paperipinkkaa setviessä vastaan tuli resepti jolla olin saanut antibiootteja marraskuussa. Hm, marraskuussa, excuse me? Blogin arkistoa tutkimalla kävi ilmi, että olin silloin saanut keuhkoputkentulehduksen ja ollut sen takia töistä kolme päivää poissa. Olin täysin unohtanut.

Tämän viimeisimmän taudin aikana reumalääke oli katkolla – se pitää aina laittaa katkolle jos on jokin infektio. Niinpä olin sitten noin kolme ja puoli kuukautta piikittämättä Humiraa. Sen seurauksena sekä oikea polvi että vasen olkapää tulehtuivat. Varasin ajan reumalääkärille ja siellä sitten nivelet tyhjennettiin nesteestä (polvesta tuli 96 milliä) ja piikitettiin kortisonilla. Juttelimme siitä, että Humira laskee immuunivastetta, mutta niin laskevat kaikki muutkin mahdolliset lääkitykset, kuten solunsalpaajat. Minullahan tietysti kokeiltiin metotreksaattia ja salatsopyriiniä, cocktailissa taisi pahimman sairastamisen aikaan olla myös kortisoni. Tuo lääkitys ei tehonnut, tauti vain eteni. Minua on leikattu oikeasta kädestä kaksi kertaa. Vasta biologinen reumalääke on pysäyttänyt niveltaudin etenemisen, mutta sen sivuvaikutuksena saan herkästi infektioita. Siispä suo siellä, vetelä täällä.

Sain Pneumovax -reseptin, nyt minut on sitten piikitetty pneumokokkibakteeria vastaan. Ou jees. Viiteen vuoteen ei pitäisi tulla pneumokokin aiheuttamaa infektiota. Jäljelle jää enää noin tsiljoona muuta pöpöä ja bakteeria, jotka voivat aiheuttaa tauteja. Koetan kohottaa vastustuskykyä muuten, kuten että olen laittanut itseni ravitsevan ruuan kuurille. Aamiaissmoothiessa menee vehnänorasjauhetta, spiruliinaa ja kookosöljyä. Tosin teen smoothiet jogurttiin – se saattaa heikentää hyvää tekevien ravinteitten imeytymistä. Jos vedän riittävän tuhdin smoothien aamulla, sellaisen jossa on kunnolla rasvaa, nälkä ei tule kuin vasta joskus tuntien päästä. Kätevää.

Olin jostain alesta hankkinut Hella Wuolijoen kirjan Enkä ollut vanki, joka kertoo hänen sota-aikana saamastaan maanpetostuomiosta ja ajasta jonka hän vietti kuolemaantuomittuna kuritushuoneessa yhdessä varkaitten ja sikiönlähdettäjien kanssa. Kirja on tosi mielenkiintoinen ja erinomaisesti kirjoitettu – haluan ehdottomasti lukea Wuoljoelta muitakin tekstejä. Tarina lusimisesta kertautuu mielessäni viime vuonna luettuun hyytävään Diana Mosleyn elämäkertaan – myös hän lusi sota-aikana, tosin yhdessä miehensä, Britannian fasistipuolueen perustajan Oswald Mosleyn, kanssa. Hella ja Diana olivat siis poliittisesti äärimmäisiltä laidoilta, mutta tarinat ovat hyvin mielenkiintoisia. Taidan seuraavaksi lukea muutaman muunkin vankeudesta kertovan kirjan joita on kertynyt.

Tänään käytiin lapsen kanssa metsässä tepastelemassa, oli niin kerta kaikkiaan fantastinen sää. Kuljimme pitkin metsää kinttupolkuja pitkin, se oli paljon hauskempaa kuin lenkkipolulla käveleminen. Käytiin myös katsomassa vinttikoirakilpailua – siitä lapsi totesi, että on idiottimaista että ihmiset laittavat koiransa juoksemaan sen sijaan että juoksisivat itse. Noh.

Iltapäivällä kävimme vielä Niagarassa katsomassa Le Havre. Se on ihana elokuva. Suosittelen erittäin lämpimästi. Tässä elokuvassa on paljon parempi sanoma kuin esimerkiksi Tree of Lifessa. Paratiisi voi olla myös maan päällä, jos itse teemme elämästä sellaista. Asioita ei tarvitse jättää tuonpuoleiseen.

“Kun ne nuoret naiset siinä edes osaisivat katsoa, miten naisen pitää liikkua; mikä rikos on laahata ruumistaan kuin taakkaa silloin kun se on annettu vapaan ihmissielun vapaaksi ilmaisumuodoksi.” Hella Wuolijoki, Enkä ollut vanki, s. 59.