Tämän viimeisimmän taudin aikana reumalääke oli katkolla – se pitää aina laittaa katkolle jos on jokin infektio. Niinpä olin sitten noin kolme ja puoli kuukautta piikittämättä Humiraa. Sen seurauksena sekä oikea polvi että vasen olkapää tulehtuivat. Varasin ajan reumalääkärille ja siellä sitten nivelet tyhjennettiin nesteestä (polvesta tuli 96 milliä) ja piikitettiin kortisonilla. Juttelimme siitä, että Humira laskee immuunivastetta, mutta niin laskevat kaikki muutkin mahdolliset lääkitykset, kuten solunsalpaajat. Minullahan tietysti kokeiltiin metotreksaattia ja salatsopyriiniä, cocktailissa taisi pahimman sairastamisen aikaan olla myös kortisoni. Tuo lääkitys ei tehonnut, tauti vain eteni. Minua on leikattu oikeasta kädestä kaksi kertaa. Vasta biologinen reumalääke on pysäyttänyt niveltaudin etenemisen, mutta sen sivuvaikutuksena saan herkästi infektioita. Siispä suo siellä, vetelä täällä.

Sain Pneumovax -reseptin, nyt minut on sitten piikitetty pneumokokkibakteeria vastaan. Ou jees. Viiteen vuoteen ei pitäisi tulla pneumokokin aiheuttamaa infektiota. Jäljelle jää enää noin tsiljoona muuta pöpöä ja bakteeria, jotka voivat aiheuttaa tauteja. Koetan kohottaa vastustuskykyä muuten, kuten että olen laittanut itseni ravitsevan ruuan kuurille. Aamiaissmoothiessa menee vehnänorasjauhetta, spiruliinaa ja kookosöljyä. Tosin teen smoothiet jogurttiin – se saattaa heikentää hyvää tekevien ravinteitten imeytymistä. Jos vedän riittävän tuhdin smoothien aamulla, sellaisen jossa on kunnolla rasvaa, nälkä ei tule kuin vasta joskus tuntien päästä. Kätevää.

Olin jostain alesta hankkinut Hella Wuolijoen kirjan Enkä ollut vanki, joka kertoo hänen sota-aikana saamastaan maanpetostuomiosta ja ajasta jonka hän vietti kuolemaantuomittuna kuritushuoneessa yhdessä varkaitten ja sikiönlähdettäjien kanssa. Kirja on tosi mielenkiintoinen ja erinomaisesti kirjoitettu – haluan ehdottomasti lukea Wuoljoelta muitakin tekstejä. Tarina lusimisesta kertautuu mielessäni viime vuonna luettuun hyytävään Diana Mosleyn elämäkertaan – myös hän lusi sota-aikana, tosin yhdessä miehensä, Britannian fasistipuolueen perustajan Oswald Mosleyn, kanssa. Hella ja Diana olivat siis poliittisesti äärimmäisiltä laidoilta, mutta tarinat ovat hyvin mielenkiintoisia. Taidan seuraavaksi lukea muutaman muunkin vankeudesta kertovan kirjan joita on kertynyt.

Tänään käytiin lapsen kanssa metsässä tepastelemassa, oli niin kerta kaikkiaan fantastinen sää. Kuljimme pitkin metsää kinttupolkuja pitkin, se oli paljon hauskempaa kuin lenkkipolulla käveleminen. Käytiin myös katsomassa vinttikoirakilpailua – siitä lapsi totesi, että on idiottimaista että ihmiset laittavat koiransa juoksemaan sen sijaan että juoksisivat itse. Noh.

Iltapäivällä kävimme vielä Niagarassa katsomassa Le Havre. Se on ihana elokuva. Suosittelen erittäin lämpimästi. Tässä elokuvassa on paljon parempi sanoma kuin esimerkiksi Tree of Lifessa. Paratiisi voi olla myös maan päällä, jos itse teemme elämästä sellaista. Asioita ei tarvitse jättää tuonpuoleiseen.

“Kun ne nuoret naiset siinä edes osaisivat katsoa, miten naisen pitää liikkua; mikä rikos on laahata ruumistaan kuin taakkaa silloin kun se on annettu vapaan ihmissielun vapaaksi ilmaisumuodoksi.” Hella Wuolijoki, Enkä ollut vanki, s. 59.

Eilen työpaikan virkistyspäivän fitball-jumpassa totesin ettei lihaksista ole mitään jäljellä. Jumppapaikka olikin tehnyt kunnon yhteenvedon jumppaamaan tulleesta porukasta: biisilistalla oli Markku Aro, Paula Koivuniemi ja Katri Helena. Kaikkein modernein pläjäys ja biisivalinta oli Yes sir, I can boogie – sillai alkukielellä ja noin. Oli hienoo, juuri tätähän me mummot oomma aina halunneet. Tänään kuulin töissä, että Lapinniemen kylpylän vesijumpassa soitetaan Frederikkiä. On kuulemma kiva vetää vesijunppaliikkeet Tshingis Khanin tahtiin, tulee työntöihin ihan uudet tehot. Sinne on ihan pakko päästä ja sit sen jälkeen karaokeen, eiks ni?

Muuten olen koettanut tehdä kivaa. Töissä on nykyään etupäässä vain ikävää, mutta töitten ulkopuolella voi olla kivaa. Hurautettiin Mänttään katsomaan kuvataideviikkoja vielä viimeisenä sunnuntaina kun näyttely oli auki. Se oli kivaa. Lapsen kanssa otettiin melkein överit Kaurismäkeä, Niagara on näyttänyt vanhoja Kaurismäkiä Le Havrea -odotellessa sarjassa. Käytiin katsomassa Rikos ja rangaistus, Laitakaupungin valot ja Mies vailla menneisyyttä. Hollywootipätkistä käytiin katsomassa Terrence Malickin Tree of Life. En ole missään leffassa koskaan nähnyt sellaista lapsuuden kuvausta. Sitten hyvä elokuva oli melkein menty pilaamaan viimeisillä viidellä minuutilla. Pakana-lapsi sitten kommentoi näkemäänsä leffan päätyttyä ja eikös siitä meidän edestä vanhempi täti-ihminen kääntynyt ympäri ja todennut, että kyllä oli niin hieno sanoma leffassa ja hieno loppu. Me sitten vaan katsottiin tätiä vaiti – kai hän lähti iloisena pois, kun oli saanut kahdelle idiootille laitettua jauhot suuhun ja kerrottua iloista sanomaansa.

Sitten kun olin ihan varma ettei oo mittään uutta kivaa tiedossa, niin eikös tienvarret tupsahtaneet täyteen Backlight 11 -näyttelyn mainoksia. Näyttelyjä on kolmessa paikassa – eli potentiaalisesti saa kolme päivää kulumaan niitä kolutessa. Tänään alkoi taas Filharmonian konsertit Mahlerin kolmannella sinfonialla ja ensi viikolla pääsen ulkomaille.

Aamiaiseksi olen nyt syönyt useimpina päivinä smoothien tällä reseptillä:

n. 3 dl A+ luonnonjogurttia
Hera80 -heraproteiinia noin 1 dl (vaniljan makuista)
mustikkaa tai greippiä tai vesimelonia 1-2 dl
2 tl kookosöljyä
2 tl Molkosan Vitality -jauhetta
1-2 tl spirulinaa
1-2 tl vehnänorasjauhetta

Appeet surautetaan sauvavatkaimella sileäksi ja nautitaan aamukahvin kanssa. Jos tiedän jo etukäteen, että lounaan nauttiminen viivästyy, smoothieen voi lisätä teelusikallisen tai pari oliivi- tai rypsiöljyä. Nautin smoothien aamusta riippuen klo 6.15-7.15. Se pitää nälän helposti poissa ainakin klo 11, jolloin useimmiten käymme töissä lounaalla. Eilen tiesin, että lounaan saanti viivästyy, joten lisäsin aamusmoothieen öljyä ja jaksoin sen turvin yli klo 14, jolloin vasta sain lounasta ja kahvia.

Lounaalla olen ottanut tavaksi syödä isolta lautaselta salaatit ja raasteet ja salaattilautaselta proteiinit (kala, broileri tai liha) tai jos lounaaksi on (vihannes)keittoa, syön sen tietysti keittolautaselta ja salaatin salaattilautaselta. En koskaan ota leipää ja perunaa/riisiä/pastaakin joko hyvin vähän (tyyliin 2 rkl) tai en ollenkaan. Koetan tasapainottaa lounaan ja iltaruuan niin, että jos on jotain tuhdimpaa iltaruokaa – kuten viime viikolla torvisienipiirakkaa, syön lounaalla vain kevyen keiton ja päin vastoin.

Teen illalla kotona ruokaa useimpina päivinä, tai sitten on edellisillalta yli jäänyttä ruokaa. Iltaruoka on siinä klo 17, viimeistään klo 18. Ennen illallista voi olla hieman nälkä, mutta se oudolla tavalla vaimenee kun alkaa valmistaa ruokaa. Ilmeisesti kypsyvän ruuan tuoksu riittää ja elimistö tietää jo siitä saavansa kohta ruokaa.

Minut havahdutti kesällä uutinen, että jokainen suomalainen syö joka viikko 1,5 kiloa punaista lihaa. Sitä ei tule ajatelleeksi, mutta määrä tulee helposti täyteen, jos syö joka päivä noin 200 grammaa lihaa, eli vaikka lihaleikkelettä aamiaisleivän päällä ja jotain lihaa niin lounaalla kuin illallisellakin. Liiallinen lihan syönti ei ole terveellistä, se aiheuttaa muun muassa ruuansulatuskanavan syöpiä.

Koetan keksiä useimpina päivinä jotain muuta ruokaa kuin lihaa – lapsi saa sitä kuitenkin jonkun verran kouluruokailussa. Meillä on ainakin kerran viikossa jotain vihanneskeittoa ja sen kanssa juustoja ja lapsi syö myös leipää. Teen ruokaa myös kananmunista eli jotain frittata- tai munakasviritystä tai kalaa.

Heti loman ja sairasloman jälkeiset kauhulukemat vaa’alla olivat peräti 95,1 kg, nyt paino on tippunut neljä kiloa – eilen aamulla 91,1 kg. Kuvaamani ruokavalio on siis osoittautunut tehokkaaksi rasvanpolton kannalta. Joku joskus neuvoikin blogin kommenteissa, että kannattaa vaan vetää hiilarit vähiin ja keskittyä syömään hyvää ruokaa, ei mitään kevytversioita, ja se riittää. Pitkään piti elää ennen kuin pystyin ottamaan neuvosta kunnolla onkeen, mutta tosi paljon kiitoksia henkilölle joka aikanaan esitti tuon kommentin. Oletan että saan nykyään hiilareita noin 50-80 grammaa päivässä. Annoskokoja pitää tietysti hieman vahtia, mutta muuten olen ollut kaiken kaikkiaan hyvin tyytyväinen tilanteeseen – outoja mielitekoja tai nälkää ei ole ollut ja paino on tullut alemmas niin vauhdilla, että motivaatio on ollut helppo säilyttää. Tosin ensimmäiset kilothan on aina helpointa pudottaa.

Nyt olen vieläkin ollut liikuntalakossa – viime viikolla aloin vihdoin vasta nousta portaat työpaikalla. Viikonvaihteessa kävin ensimmäisellä lenkillä 1 t 50 minuuttia. Normaalikunnossa samaan lenkkiin olisi ehkä mennyt jotain 20 minuuttia vähemmän aikaa , mutta tästä se sitten vähitellen lähtee.

Eilen käytiin ensin ostamassa lapselle parempi sänky, sitten Cafe Gopaliin Anttilaa vastapäätä lounaalle. Lounaan jälkeen kävimme katsomassa Rise of the Planet of the Apes koska lapsi halusi. Apinat olivat hyviä, mutta ihmisnäyttelijät pökkelömäisiä. Leffassa on vankilapako -teema ja siinä onkin viittauksia klassisiin vankila- ja vankilapakoleffoihin kuten Pakoon Alcatrazista tai jopa Vihreään mailiin. Myös Hitchcockin Vertigo löytyy leffasta. Fiksua apinaa, Caesaria, näyttelee Klonkkuna ja King Kongina tutuksi tullut Andy Serkis. Leffan opetus on, ettei pidä puuttua luonnon luonnollisuuteen, sillä luonnoton luonto on luonnotonta ja voi jopa kostaa. Leffaa ei ole mikään pakko kenenkään mennä katsomaan, enemmän se on lastenelokuva, mutta oli se parempi kuin ennakkoon ajattelin.

Tänään käytiin katsomassa tyhjää Tammerkoskea. Koskihan tyhjennetään aina silloin tällöin muutamaksi päiväksi, mutta nyt Frenckellin patotöitten vuoksi koski on kuivana jopa viikon. Ihmiset ovat löytäneet koskesta kaikkea mielenkiintoista, kuten pyörätuoleja ja fillareita. Onpa siellä joku yritteliäs hillunut myös metallinpaljastimen kanssa ja etsinyt kolikoita ja kultaa ja hopeaa. Myös kosken pohjalle melkein kuivalla maalle sätkimään jääneitä kaloja on käyty pyytämässä haavilla omalle paistinpannulle.

Varsinainen päämäärä tänään oli Työväenmuseo Werstas, jonne on aina ilmainen sisäänpääsy. Nyt siellä oli esillä Taide konfliktissa -näyttely, jonne mahtuivat hyvin rinnakkain niin Meksikon zapatistit kuin suomalainen videotaide tai Youth as Refugees yhteisötaideprojekti. Pidin erityisen paljon Martta Tuomaalan teoksesta Adam’s Apple. Werstaan näyytelytilassa olemme ennenkin nähneet hyvää kantaaottavaa taidetta. Se taidettiin näyttelyn itsemäärittelyssä nimetä “postmoderniksi”. Werstaan näyttelytilassa oli näyttely Meirän Tampere ja yhteyskäytäviä pitkin pääsee niin tekstiili- kuin höyrykonemuseoihinkin.

Piipahdimme nopeasti myös TR1:ssä ja mediamuseo Rupriikissa, TR1:ssä on esillä pirkanmaalaista muotoilua, Marja Suna ja Vooninkisalissa Kehä -niminen pirkanmaalaisten kuvataiteilijoitten näyttely.

Unessa kokemani tunne oli hyvin voimakas, enkä muista että olisin koskaan harmitellut jotain tekemistäni niin paljon. Unen jättämä outo fiilis on seurannut koko päivän. Kertokaa te fiksummat mitä tämä kaikki tarkoittaa?

Kuten:
- parhaat mahdolliset ruoka- ja liikuntavalinnat kunakin päivänä ja hetkenä.
- parhaat mahdolliset ajanviettotavat kunakin päivänä. Töissä on tietty pakko olla se hiukan rontti 7 tuntia päivässä, mutta työt voi ainakin pyrkiä tekemään rivakasti ja järjestelmällisesti ja niin ettei niitä tarvitse sitten kotona enää funtsia. Sisältöä ja vaihtelua vapaa-aikaan: ystäviä, leffoja, teatteria, elävää musiikia, museoita, taidetta, kirjoja ym.
- tavarat järjestykseen töissä ja kotona, koti aina siisti ja puhdas
- parhaat mahdolliset vaatteet ja kengät päälle kaikkiin tilanteisiin
- tietoisempaa läsnäoloa kussakin hetkessä, rentoa asennetta ja huumoria
- terveyttä kaiken kokoisena

Tässä on se idea, että elämästä tehdään niin mielenkiintoista, että ruokaan ja syömiseen ei tule pakkomielteistä suhdetta eikä syöminen ole korviketoimintaa jollekin mistä muuten on jäänyt/jättäytynyt paitsi. Lisäksi jos on paljon menossa kodin ulkopuolella, on harvemmin “ruoka-aikaan kotona”.

Palatakseni ostikkoon:

Olen lisännyt ravinnon rasvan määrää ja vihdoin hankkinut kookosöljyä, jossa on kaiken muun hyvän lisäksi jumalainen tuoksu. En ole hankkinut eineksiä kotiin viikon takaisen mustamakkaraepisodin jälkeen, vaan kotona on syöty itse tehtyä kasvisvoittoista ruokaa. Olen puristanut aamiaismehut uudella sitruspuristimella, tosi kätevää. Enää ei siis tarvitse ostaa kaupasta tuoremehuja = vettä. Olen karpannut ja työpaikkaruokalassa ottanut ison lautasen kukkuroilleen salaattia ja proteiinit leipälautaselle. Paino on tullut alas viime viikon lukemista, mutten aio alkaa obsessoimaan vaakalukemista tai kymmenysten heitoista.

Noin muuten tuntuu, että jokin on nyt elämässä liikahtanut selkeästi eteenpäin, eli jouduin kyllä sairastumisen ja toipumisen viivästymisen takia ajattelemaan monta asiaa ihan alusta. Sitten erään ystäväni Facebookissa oli tämä kuva:

It's my life

Istuin kesällä taas kerran jossain lääkärin odotushuoneessa ja törmäsin tähän Evita-lehdessä 6/2011:

“Kun Estonia upposi vuonna 1994, viisi kaveriani hukkui. He olivat hyväkuntoisia nuoria matkalla urheilulukion kilpareissulle Tukholmaan. Silloin oivalsin, että niin pitkään kun saan olla maailmassa, joka hetki on juhlan arvoinen. En elä “sitten kun” -elämää vaan nautin arjesta:pukeudun ihaniin vaatteisiin ja laittaudun kauniiksi. Aamuinen kasvovoiteen levitys on juhlallinen hetki: olen taas saanut uudet 24 tuntia käyttööni. Olen hengissä. Kylli Kukk, joogakoulu Shantin johtaja

Myös Oprah Winfreyllä, jota suuresti ihailen, on ajatus siitä, että ihmisen pitäisi elää parasta mahdollista elämää. Paras mahdollinen elämä syntyy pienistä valinnoista päivittäin: miksi käyttäisin monta tuntia päivässä johonkin täysin yhdentekevään television katseluun kun voin samaan aikaan lukea hyvää kirjaa, valmistaa herkkuruokaa tai mennä lapsen kanssa ulos kävelylle. Tänä iltana olimme ulkona kaksi tuntia kun oli niin ihana sää. Menimme Kalevankankaan hautausmaalle katsomaan tuttuja. Hautausmaalla oli ihanan kaunista ja ruusut tuoksuivat.

Vaihdetaan huolittelematon läheisriippuvainen äidinpoika komeaan seikkailijaan.

Vastaus:

Vaihdetaan mikä vaan mihin vaan.

Lapsen äikän kirjassa on juttua saduista ja siitä, miten niistä nykyään luetaan vain siistittyjä versioita. Punahilkka-satu on joskus päättynyt näihin sanoihin:

Kas tästä näkyy, ettei milloinkaan
saa lapset seisahtua kuulemaan,
kun oudot sedät suotta pakinoi.
Se tyttösille turman tuoda voi.
Charles Perrault, Hanhiemon satuja 1697

Susi olikin pedofiili, ei mikään tavallinen iso paha susi.

Kävin tänään Vapriikissa tutustumassa neuvostoajan propagandaposliineihin. Jep, sellaisiakin on värkätty tsaarin ajalta peräisin olevalla tehtaalla. Näyttelyssä oli yleisöopastus ja koska olin ainut paikalle saapunut, sain opastuksen hyvin yksilöllisenä palveluna. Näyttely on hieno.

Vapriikin alakerrasta löytyy yli 90-vuotiaan amerikansuomalaisen Lady Ostapeckin Haiharan nukke- ja pukumuseolle lahjoittamia hienoja naisten pukuja 1800-luvun puolivälistä saakka. Seiniä koristavat Lady Osttpeckin ottamat muotokuvat roolipukuihin puetuista ihmisistä. Perähuoneessa on vielä tilaisuus tutustua itse Ladyyn televisio-ohjelmatallenteitten kautta. Suosittelen tätäkin näyttelyä lämpimästi. Iltapäivällä museon ovista tupsahti nainen neljän pienen prinsessan kanssa. Näytti siltä, että liikkeellä oli joko äiti ja neljä tytärtä tai äiti, tytär ja tyttären synttärivieraat. Oletan että he olivat menossa katsomaan huikeaa näyttelyä ja kokemaan tosi ihanan prinsessahetken.

Roger Lewis, Junior Jazz & Bernard Touter Harvey

Junior Jaxx & Roger Lewis

Kävin tässä päivällä viettämässä älä-osta-mitään-päivää kahdessakin tavaratalossa ja nyt on höyry/kerroskattilaa, paistinpannua, elektronista sitruspuristinta ja uunivuokaa kahdessakin koossa. On myös uudet farkut, jotka oli ihan pakko ostaa, kerron kohta syyn. Mutta kyllä sydän itki verta maksaa hyvää rahaa housuista, jotka toivon mukaan jo kuukauden tai kolmen viikon päästä roikkuvat perseestä ja joka paikasta. Myös muualla blogistaniassa on surtu samaa asiaa, go Veela.

Sitten osuuskauppa oli lähettänyt houkuttavat tarjouslipukkeet, eli 10 euron alennus kahdesta 50 euron suuruisesta ostoksesta Sokoksen kemppaosastolla. Ostin kalliita voiteita: Nuxen tehokosteuttavaa kasvovoidetta ja silmänympäryshässäkkää, Biothermin vartalovoita ja poskipunan. Näistä vain poskipuna oli tyystin loppu ja naamaa on rasvattu aina tähän asti ihan halpahallin tuotteilla, mutta ei sitten näköjään enää.

Farkut tarvitsin siksi, että menen illalla Klubille kuuntelemaan Inner Circleä. Sinne oli ihan pakko hankkia liput, sillä olin bändin edellisellä Tampereen keikalla samassa paikassa 19 vuotta sitten. Minulla oli keikkaa seuraavana aamuna työpaikkahaastattelu Helsingissä, enkä saanut paikkaa – ihmettelen vieläkin miksi. Tällä hetkellä päälle ei mahdu muut kuin suht rouvamalliset hameet, eikä rouvahameessa ehkä kannata mennä rock-klubille hillumaan. Vai onko joku joskus ollut ja tietää kannattaako vai ei?

Tein ruuaksi kasviskeittoa paahdetuista paprikoista ja tomaateista. Tuli aika hyvää, tässä Kotiliedestä mukailtu resepti:

kilo punaisia paprikoita
kilo tomaatteja
kaksi isoa sipulia
valkosipulioliiviöljyä tai oliiviöljyä ja pari valkosipulinkynttä
1 rkl kookosöljyä
2 Fond du chef kasvisliemihommaa
3 tl timjamia (tai muita yrttejä)
(ruusu)suolaa maun mukaan
2 tl mustapippuria

Otin paprikoista siemenet ja kannat pois ja pilkoin ne noin neljään osaan. Tomaatit leikkasin puoliksi, kannat pois, sipulit menivät ehkä kuuteen osaan. Lorotin palojen päälle valkosipulioliiviöljyä, mutta tavallinen oliiviöljy tietysti käy, sitten vaan valkosipuli ihan kynsinä, tuohon määrään ehkä kaksi kynttä per vihannesannos. Paahdoin vihanneksia uunissa 225 asteessa noin 20-25 minuuttia, eli kun näyttivät ja tuntuivat sopivan kypsiltä, tomaatit kypsyvät tietty aiemmin. Vihanneksia kannattaa sekoittaa pari kertaa paahtamisen aikana.

Minulla ei ollut tarpeeksi suurta uunivuokaa, joten paahdoin vihannekset kahdessa erässä, erikseen paprikat ja tomaatit. Uunivuokia ei tarvinnut mitenkään voidella. Pienemmässä annoksessa vihannekset menisivät uuniin kerralla ja tomaatin nesteen ansiosta myös paprika kypsyisi nopeammin, tosin myös kahdessa erässä paahdettaessa voi laittaa vuokaan sekä paprikoita ja vihanneksia. Laitoin yhden pilkotun sipulin aina yhteen vuokaan muitten vihannesten mukaan. Kypsät vihannekset saivat levähtää foliokannen alla, jätin ne huilimaan noin tunniksi – toki vähempikin aika varmaan riittää.

Kuumensin kookosöljyä 5 litran kattilan pohjalla ja lisäsin vihannekset, fondit, ruususuolan, timjamin ja mustapippurin sekä noin puoli litraa vettä. Keitto sai kiehua hetken aikaa ja sitten soseutin sen sauvasekoittimella. Tuli tosi hyvää, tosin maun säätämisessä voisi olla vieläkin huolellisempi ja maustaa keittoa paremmin. Yrttilinjan ohella esim. juustokumina voisi olla hyvä mauste paahdetulle paprikalle.

Olin ostanut keiton kanssa fetaa ja aurajuustoa, murustimme juustoja keiton joukkoon lautasilla ja lapsi söi lisäksi vielä leipää. Söimme keittoa noin neljä lautasellista kahteen pekkaan ja vielä jäi kaksi reilua annosta pakastusrasioihin – evääksi töihin perjantaina tai sitten muuten vaan viikonvaihteeksi.

Muutenkin syömiset olivat tänään hyvin ruodussa, hiilarit aika pienellä. Ostin vaniljanmakuista heraproteiinitiivistettä ja askaroin siitä ja vadelmista smoothiet aamulla ja illalla. Päivällä söin pienen kourallisen pähkinöitä välipalaksi. Nappipäivä.

Ruokaa laittaessani mietin, että nyt voisin todellakin keskittyä ruuan laittamiseen huolella kotona ja mahdollisuuksien mukaan jopa eväitten ottamiseen työpaikalle. Voisin koettaa harjoittaa älä osta mitään kampanjaa. Sen sijaan keittiötarvikkeita tarvitsisin lisää: pari hyvää uunivuokaa, joitakin kattiloita ehkä ja ehdottomasti uusi paistinpannu. Lisäksi tarvitsisin hyvän veitsenteroittimen, minulla ei ole sellaista vielä ollenkaan.

Polvi on ollut aika pirun kipeä tänään, ja ruokaostoksilla ollessa huomasi miten surkeaksi kunto on päässyt. Toivottavasti päivän kasvisruokien ansiosta polvi olisi huomenna hieman parempi. Tästä tämä taas vähitellen lähtee.

Mutta Arvaustaloon (Terveystaloon) laitan kyllä palautetta, minusta on ala-arvoista miten monella lääkärillä sai rampata vaivojaan selittelemässä. Tuntuu että hoidon saannin avain oli kamera ja sillä otetut ysköskuvat, joita sitten täälläkin kaikkien iloksi julkaisin. Miten perhana ei pysty suusanallisesti selittämään samaa asiaa niin että se olisi mennyt perille. Ehkä minulla on ollut tähän asti joku harha, että ihmiset noin suurin piirtein ovat aina uskoneet, mitä olen puhunut.

Olin saikulla aina 1.8. asti ja omien laskujen mukaan nyt on pitämättömiä lomapäiviä 28 ennen 31.5.2012, mutta pitää katsoa onko meillä olemassa joku lomapäivien pankkiin laittamisen mahdollisuus. Tultiin tänään pois mökiltä, siellä oli leppoisaa ja mukavaa. Kuten Fantti kirjoitti omalta mökiltään, ylipaino ei ahdistanut, ei tehnyt mieli koluta kaappeja ja etsiä maanisesti jotain suuhunpantavaa. Tein joka päivä ruuat alusta alkaen itse, eineksiä ei juurikaan popsittu. Tänään sitten syötiin mustaamakkaraa Tampereelle paluun kunniaksi ja se maistui tosi ällösuolaiselle. Luultavasti kaikki valmisruoka maistuu yhtä pahalle, siihen ei nyt vaan ole oikein tottunut.

Olen miettinyt blogin pitämistä ja motivaatiota siihen. Tämä projektihan alkoi tasan neljä vuotta sitten. En ole käynyt vaa’alla, joten en tiedä miten paljon sairauden ja liikkumattomuuden aikana kertyi kiloja takaisin. En toistaiseksi ole välittänyt. Jotenkin blogin otsikko tuntuu nyt ihan hölmöltä ja täällä julkaistut postaukset aivan typeriltä. Mietin poistaisinko blogin kokonaan ja aloittaisin uuden. Voisi olla enemmänkin health at all sizes -juttua kuin painonpudotuksen yrittämistä.

Terveyskin on niin suhteellista – kun keuhkotulehdus oli päällä, en voinut ottaa normaalia biologista reumalääkettäni. Sen seurauksena vanha heikko kohta, eli oikea polvi on turvonnut ihan hirveäksi ja jos arvata pitäisi, siinä on nestettä sellaiset 80-100 ml. Aamuisin ennen kuin pääsee liikkeelle, tekee mieli kiljua, mutta kyllä kipu siitä päivän mittaan asettuu. En tästä huolimatta pidä itseäni sairaana juuri ollenkaan. Aika reumalääkärille on toki varattu, jutellaan lääkityksestä noin muuten ja samalla käynnillä polvi varmaan tyhjennetään. Mutta tätä vaivaa en siis näköjään edes laske miksikään sairaudeksi.

Omat sairaudet tuntuvat näinä päivinä hyvin vähäpätöisiltä, kun ihan naapurimaassa tapetaan lapsia ilman mitään syytä. Olisin aika huolestunut myös Suomen osalta, onhan oikeistopopulistisen liikkeen liepeillä ja ulkopuolella myös näitä, joilla pää on jotenkin naksahtanut jo valmiiksi ja vihapuhe rehottaa kun netissä on niin helppo kommentoida ja olla ikävä. Jostain löytyy sitten aina joku toinen, joka on ihan yhtä hullu ja valmis heittämään lisää vettä samaan soppaan. Sitä kautta sitten saadaan omalle uskolle vahvistusta. Toivottavasti tilanne ei kärjisty myös Suomessa.

Norjan terroriteko on vienyt uutistilaa Itä-Afrikan nälänhädältä. Osallistukaa talkoisiin, minäkin osallistuin, omalla pienellä panoksellani, laitoin rahaa Unicefille. Oli ihan pakko kun ajattelin, että täällä minä olen suurin piirtein herran kukkarossa lapsen kanssa mökkiparatiisissa, meillä on katto pään päällä useammalla paikkakunnalla ja niin paljon ruokaa kuin halutaan syödä.

Eilen oopperassa sain oltua yskimättä suorastaan hämmästyttävän hyvin. Savonlinnan Tosca oli tosi hieno, muttei se ollut samanlainen intensiivinen pläjäys kuin edellisvuoden Elektra. Eilen tosin kuulin parhainta laulajaa ikinä, eli Massimo Giordanoa. Oli upea pikku reissu.

Nyt on luvassa vaan rentoa meininkiä lapsen kanssa . on luvattu hellettä ja aiomme ottaa tosi iisisti. Lääkäri antoi luvan tehdä kaikkea mikä ei pahenna sairautta, eli saunassa voin käydä ellei se ole tulikuuma ja saan järvessäkin piipahtaa. Kuitenkin pitää olla tarkkana ja mennä heti uudelleen lääkäriin jos nousee lämpöä.

Mutta täällä nyt vihdoin siis ymmärrän olla rehkimättä, huomaan että saunominen tekee itse asiassa keuhkoille tosi hyvää ja heti kun eilen oli jo päivä että istuin enimmäkseen paikallani (mökille on noin 3,5 tunnin ajomatka), keuhkot ovat tänään jo hieman rauhallisemmat. Eli pikku hiljaa tässä mennään.

Maanantaina teemme reissun Savonlinnaan ja menemme katsomaan Toscaa, tiistaina sitten tarvittaessa lääkäriin hakemaan lisää saikkua, mutta ehkä sitä ei tarvitsisikaan tehdä. Jos keuhkot vihdoin paranevat, niin sitten alan vähitellen lisätä liikuntaa ohjelmaan.

Kävin sitten lopulta vaa’allakin ja se näytti 93,3 kiloa, eli melkein kymmenen kiloa vähemmän kuin pelkäsin. Nyt sitten tarkkailen syömisiä ja annoskokoja ja koetan olla järkevästi. Yksi suurimpia nautintoja lomalla on, että on aikaa tehdä hyvää ruokaa, ja silloinhan ruuan kalorimäärää on helppo kontrolloida ja valita kasvisvoittoisia ja vähähiilarisia vaihtoehtoja. Vaaka ja ruokavaaka ovat molemmat mukana siltä varalta, että haluan alkaa oikein kyttäämään syömisiä.

Ensin syntyy sotkua ja sitten toivottavasti jotain järjestystä kaaokseen. Nyt mietin pitäisikö kämpän siivous-siivous ulkoistaa – minulta taitaa loppua aika ja paukut. Keskiviikkona pääsemme sitten vihdoin lapsen kanssa kohti kesälaitumia. Tulee varmaan aika erilainen kesä, kun oma liikkumiseni on näin rajallista. Painoa on tullut ihan reippaasti lisää – vaa’alle en ole uskaltautunut moneen viikkoon. En pidä poissuljettuna edes sitä, että painoa olisi saman verran kuin elokuussa 2007 kun projekti alkoi, eli 102 kiloa. En voi tietää ennen kuin käyn vaa’alla. Olen syönyt vitutukseen, tosin koetan selitellä sitä positiivisemmin, eli että elimistö on huutanut energiaa ja hiilareita ja sen takia esimerkiksi en ole voinut vastustaa Jussinhannan korvapuustipussin suloista kahinaa. Useasti olenkin sitten vetänyt ne kaikki neljä puustia samana päivänä.

Jossain takaraivossa kumisee sellainen ajatus, että tässähän voi olla taustalla paljon vakavampikin sairaus (keuhkosyöpä) ja että jos näin on, pienestä vararavintokerroksesta ei tule olemaan mitään haittaa. Rankkojen hoitojen myötä ruoka lakkaisi maistumasta, suu tulisi täyteen kivuliaita haavautumia ja niin edelleen. En ole aiempien vakavien sairauksien (nivelreuma, aivokasvain) takia ennenkään pitänyt terveyttä mitenkään itsestäänselvänä asiana, joka on ihmisen (minun) osa aina ja kaikkialla. Tämän p-keleen hinkuyskän jälkeen en kyllä varmasti pidä terveyttä itsestään selvänä vaan aion olla kiitollinen jokaisena aamuna, jolloin saan vielä herätä uuteen päivään suht ookoo kunnossa. Siis: vähemmän napinaa ja valitusta ja enemmän kunnioitusta elämän ihmettä kohtaan. Laiha tai lihava, kunhan on terve.

Voi räkä

Sain sairaslomaa 18.7. saakka ja jos on tarpeen, voin kesälomareissulla käydä Arvaustalossa lomapaikkakunnalla, koska työnantajalla on sellainen diili ja Arvaustalo on ulottanut lonkeronsa myös sinne. Sunnuntaina siivoillessa sain yskänpuuskan ja sen seurauksena käden täyteen tavaraa. Lääkäri kysyi tuleeko ysköksiä paljon ja minä kysyin paljonko on paljon. Kamerasta sitten kaivoin oheisen todistuskappaleen ja lääkäri oli tosi otettu – tulos 14 vrk saikkua. Näin aluksi. Sain myös välineet yskösnäytteitten keräämiseen – tehdään tubitesti, kuuri limaa irrottavaa Erdopectiä (taas) ja käsky että pitää puhallella vesipulloon.

Nyt jännään saanko kasaan tubitestiin tarvittavat kolme ysköstä – eilen tuli hyvä klimppi, mutta se putosi matolle. Nostin sen sieltä tyynesti purkkiin – räästä tehdään värjäys ja viljely, tuskin ollaan kiinnostuneita näytteen ulkolaitaan mahdollisesti kiinnittyneestä pölystä tai muusta.

Perinöhopeat

Kun olemme lapsen kanssa kesälomareissuilla, asuntoamme lainaa eräs Pohjois-Suomeen muuttanut ystäväni. Hän on käynyt talouskoulun ja siksi sain viikonloppuna mielenhäiriön ja siivosin keittiössä. Kateissa olleet perintöhopeatkin löytyivät, kun siirsi hellan pois paikaltaan. Jei.

Fuck-me shoes Neosens, alennusmyyntilöytö

Kirsty MacColl: In these shoes.

Sasha Huberin tilataideteos Strange Fruit Tampereen Väinö Linna -aukiolla 12.6.2011. Teos koostui köydestä ja sadasta Reilun kaupan ananaksesta. Jos joku ei tiedä, mikä on Strange Fruit, niin se on amerikkalainen biisi, jonka on levyttänyt mm. Billie Holiday 1939.

Ihan nopeasti: olen elossa. Olen jo muutamana päivänä ajatellut, että pitäisi päivittää blogia – kaikenlaista on taas sattunut ja tapahtunut. Yskin edelleen – eli en ole toipunut keuhkokuumeesta vieläkään. Sen sijaan olen rampannut Arvaustalossa eri työterveyslääkäreillä varmaan kohta toistakymmentä kertaa tämän sairauden aikana. Fcuk. Yhteen lääkäriin, yhteen Jormaan, melkein rakastuin kun hän vihdoin ymmärsi mitä hänelle selitin. Mutta nyt on edelleen esimerkiksi täydellinen liikuntakielto päällä ja se ainut hoitokeino, mitä tässä ei kukaan ole vielä tarjonnut, on sairasloma.

Tosin töissä olen jaksanut ihan olla, ei siinä mitään. Mitä nyt sitten saan äänekkäitä yskänpuuskia monta kertaa päivässä. Koska portaita ei ole voinut nousta eikä kuntosalilla käydä, eikä mitään kotona tehtävää oamehtoista jumppaa tai mamboa ole ollut ohjelmassa, lantionpohjan lihakset ovat aika huonossa kunnossa ja saa olla ihan tarkkana, ettei yskiessä pienet pissat lirahda housuun. Kuvittelen että ympärilläni leijuu vieno pieni kusenhaju ja koetan katsella seuraavaa tyyppiä siinä vieressä, etten se ole minä vaan toi tossa.

Töitä olisi vielä seitsemän päivää ennen kesälomaa. Mutta loman osaltahan nyt kai pitäisi ottaa järki käteen ja käydä pyytämässä saikkua, että voisi olla nyt ajatellun loman alkuosan saikulla (viikko, kaksi) ja sitten voisi pitää enemmän lomia syksyllä ja talvella. Olen aika burn outissa muutamasta asiasta, mutta pitää niitä nyt huolella tässä vielä kelata ja sitten tehdä niissä asioissa joku päätös ja tehdä tarvittavat toimenpiteet ettei asioita tarvitse ajatella lomalla.

Ugh – olen puhunut. Thus spake Maureen.

lukittavat ovet takaavat paremman yksityisyyden myös roskille

jäteastioita erilaisille jätteille

Tampereelta on viime viikolla uutisoitu taloyhtiöitten jätesäiliöihin heitetyistä epäilyttävistä ihmisen palasia sisältävistä muovipusseista. Pienenä vinkkinä, jos vastaavassa tapauksessa haluaa ennalta helpottaa rikostutkintaa, jätesäiliöt kannattaa sulkea lukittaviin pömpeleihin. Näin ollen, jos pahalta haisevia pusseja löytyy, epäillyt löytyvät mitä luultavimmin omasta talosta – joko talon vakituisista asukkaista tai heidän vieraistaan.

Ihmettelin aikanaan kun omassa taloyhtiössä haluttiin sulkea roskat lukkojen taakse (halvatun porvarit eivät halua antaa ilmaiseksi kellekään mitään, eivät edes pois heitettyjä roskiaan ja ruuan tähteitä), mutta maailma muuttuu Eskoseni. Tänään tässä meidän kulmilla havainnoin kerjäläisiä sekä hirveässä kaasussa olevia ihmisiä, jotka eivät todellakaan ole saaneet itseään siihen kuntoon pelkällä kaljalla. Ikään kuin keikkaa olisi odotellut myös teini-ikäinen (nais)prostituoitu. Helle ja kesä ovat saaneet ihmiset hulluksi.

Jänskättää ensi viikkoinen keuhkoröntgen. Jänskättää loppuviikosta olevat ystäväni bileet – tuhat asiaa pitäisi muistaa ottaa huomioon. Olen läski norsu eivätkä mitkään vaatteet näytä hyvältä päällä – tosin kun on kännissä, se ei tunnu niin kipeältä, ehkä sitten vedän bileissäkin tarpeeksi. Mekkoni on mustaa trikoota oleva frillamekko, joten siinä tulee aivan sairaan kuuma jos on 30 astetta hellettä. Kaksikin työkaveria oli ostanut kotiinsa tuuletuspropellin – sehän ei tee muuta kuin siirteleee kuumaa ilmaa paikasta toiseen ja laittaa pölyt lentämään ja kuivattaa ihon. Fiksu ostaisi nyt ilmastointilaitteen – sellainen omilla jaloillaan seisova maksaa jotain 300 euroa. Ennustan että ne ovat juhannukseen mennessä myyty loppuun.

Kun nyt kerran on se uusi kamera niin lisää kuvia, ensin pelargonioista, kirjasta ja siideristä:

Pelargoniat, Chika Unigwe ja Magners

Kaupunkiviljely on in, joten tässä oma viljelmäni eli lauantaina istutetut siemenet: vasemmassa ruukussa kasvaa rucolaa ja oikeassa ruukussa basilikaa. Rucola on jo hienosti oraalla.

Nyt on kuulkaa kesäkuu ja vaikka lomaan on vielä toivottoman tuntuisesti viisi viikkoa aikaa, se ei suinkaan tarkoita etteikö kesästä voisi silti nauttia. Siitä pitää sitten vaan nauttia niin töissä kuin vapaa-ajalla. Ostin viikonvaihteessa uuden kameran ja sillä zoomailin kesälukemispinoa. Olen hankkinut muun muassa joitakin Britanniassa meneillään olevan Orange Prize -kilpailun lyhytlistalla olevia romaaneja. Orange Prize jaetaan tällä viikolla, viime vuonnahan sen sai Barbara Kingsolverin The Lacuna. Silloin luin ensimmäisen kerran kaikki kuusi lyhytlistalla ollutta romaania. Orange Prizen pitemmällä listalla oli erinomainen Lola Shoneyin esikoisteos The Secret Lives of Baba Segi’s Wives. Nyt on menossa toisen nigerialaisen eli Chika Unigwen teos On Black Sisters’ Street, joka kertoo afrikkalaisista prostituoiduista Antwerpenin seksibisneksessä. Kirjailija on belgialais-nigerialainen ja teos on alunperin kirjoitettu flaamiksi.

Jotenkin tekee mieli lukea nyt jotain melko kevyttä, mitä Unigwe tai Shoneyin eivät oikeastaan ole, mutta täytyy sitten noitten jälkeen tarttua johonkin tosi tosi kepeään. Koetan myös saada aikaan tapaamista Helsingissä asuvien kavereitteni kanssa – ei olla nähty hyvin pitkään aikaan, mutta toivottavasti nyt saataisiin tapaaminen onnistumaan.

Kesälukemista

Sain perjantaina lääkäriltä vihdoin kortisonia viikon kuurin ja se on auttanut keuhkoja heti. Tosin olen ilmeisesti saanut muös nuhan, eli ei ole sairastaminen loppunut. 22.6. olisi lähete keuhkoröntgeniin ja sitten tsekataan tilanne.

Ensi viikolla on kaverini juhlat, joten kaikenlaista puuhaa olisi ihan riitämiin. Lapsi haki eilen todistuksen ja meni sitten isälleen aloittamaan lomaansa. Numerot olivat tulleet hieman alas huippuhyvästä joulutodistuksesta, mutta hyvä todistus se silti oli.

Tuli juuri mieleen, että olen nyt asunut kymmenen vuotta tässä asunnossa mihin muutettiin lapsen kanssa eron jälkeen. Kylläpä aika tosiaankin rientää. Töistä ei ole mitään uutta raportoitavaa, joten oletan ettei ole mitään mahdollisuuksia saada sitä toista duunia, jota menin hakemaan. Yksi työkaverini ei hakenut nyt avoinna olleita duuneja, hän sanoi että sitten joutuu häpeämään jos ei uutta duunia saakaan. Minulle ei ollut tullut pieneen mieleenkään, että työn hakemista olisi pitänyt hävetä, mutta kun asia tuotiin minulle tietoon, niin kyllähän sitten tietenkin heti aloin hävetä.

Sairauden takia en ole vahtinut syömisiäni juuri ollenkaan – ei vaan ole ollut siihen energiaa. Sen sijaan olen alkanut ajatella, että jos koskaan milloinkaan paranen tästä taudista, voisin elokuussa töitten alettua ottaa saliltani personal trainer -paketin koko syksyksi. Sille tulisi jäsenhintaa hiukan yli 20 euroa viikossa ja tuollainen summa olisi melko varmaan helppo säästää ruuissa jotka jäisivät kauppaan (karkit, leivonnaiset, einekset, limsat ja sipsit). Jos olisi muutenkin ostolakossa, niin rahatilanteeseen ei trainerilla olisi juuri mitään vaikutusta. Onko kellään kokemusta personal trainerista? Omiksi tavoitteikseni ottaisin painon alentamisen ja saisihan siinä samalla kuntokin kohentua. En vaan jaksa innostua tästäkään ajatuksesta – olen jotenkin ihan lamassa eikä mikään ole kivaa.

Olen viettänyt hiljaseloa, ei puhettakaan mistään liikuntasuorituksista vielä. Haluan todellakin olla ihan kokonaan kunnossa ennen kuin edes ajattelen mitään liikunnallista. Toisaalta lääkäri suositteli paria pientä kävelyä päivittäin – no sen verran minulle tulee ihan vaan töihin kävelystä ja muusta asioinnista. Töissä en ole kokeillut nousta rappuja kuudenteen kerrokseen – sehän on se tavallinen terveyden merkki eli terve on kun jaksaa nousta portaat ilman sen kummempia ongelmia.

Lapsen koulu päättyy lauantaina ja sen jälkeen hän viettää lomansa alkupuolen isänsä kanssa. Oma lomani alkaa sitten vasta reilusti heinäkuun puolella. Puistozumba lienee jo alkanut, mutta sitä ei tässä kunnossa voi vielä ajatellakaan.

Nyt olisi kiva kirjoittaa, miten hauskaa olen pitänyt keskenäni sairasloman aikana, kuinka olen lukenut kymmenen romaania, siivoillut hiljakseen kaappeja ja pessyt parvekelaseja aina yhden päivässä, valmistanut herkullisia vitamiinipitoisia aterioita ja tehnyt muita virkistäviä ja meditatiivisia asioita. Matkustanut syvälle itseeni ja löytänyt valtavia henkisiä voimavaroja, joista ennen en ole ollut tietoinen.

Mutta ei. Olin melkein kolme viikkoa ihme limbossa ja tuntui että melkein kaikki oli ylivoimaista. Energia ei riittänyt edes pesukoneen pyörittämiseen, en vaan välittänyt. Heräsin aamulla ja lähetin lapsen kouluun, sitten menin takaisin petiin lukemaan ja vaivuin kissanuneen. Kun lapsi tuli kotiin koulusta kahdelta, kolmelta tai neljältä, saatoin olla vielä yöpuvussa ja monta päivää menikin niin, etten poistunut kotoa ollenkaan. Söin melkein mitä sattuu, aika usein lounaaksi oli korvapuusti tai kaksi ja kuppi tai pari kahvia. Painoa alkoi kertyä ihan kivasti. En ole uskaltanut käydä vaa’alla, mutta nyt vihdoin olen jo kolmatta päivää syömisten puolesta ruodussa.

Sairaalan ruoka-annokset olivat todella silmiä avaava kokemus. Annokset olivat nimittäin hyvin pieniä – kärsin siellä jopa nälkää. Ensin oli nälässä ja sitten söi jonkun aterian huomatakseen olevansa puolentoista tunnin kuluttua uudelleen nälässä. Salaattia oli kolme haarukallista ja sekin velttoa velvollisuussalaattia, jonka varmaan oli pilkkonut toissapäiväinen keittiön iltavuoro. Lounaaksi kolme lihapullaa ja yksi surullinen peruna. Ruoka oli melkein pelkästään hiilihydraatteja. Tämä oli erittäin opettavaista – normaalioloissa en oikeastaan koskaan ole nälkäinen. Nälkä ei ehdi tulla, kun ruokailujen välit ovat maksimissaan ehkä kolme tuntia ja annokset huomattavasti isompia. Teki erittäin hyvää nähdä, että nälkään ei todellakaan kuole. Nälkä menee myös ohi kun syö jotain, eikä tarvitse edes syödä kovin paljon niin nälkä todellakin menee ohi, ainakin vähäksi aikaa. Uskon että tässä on aika hyvä opetus, joka olisi syytä myös sisäistää.

Kämppikseni oli jollain tavalla vammainen, en kysynyt millä tavalla, mutta hän asui tuetussa asuntolassa. Hän ei esim. ymmärtänyt, että olisi kiva sulkea vessanovi kun käy siellä asioilla. Kun ovi ei ollut kiinni, huomasin ettei hän koskaan pessyt käsiään vessareissun jälkeen. Hän sanoi aamuvuoron hoitajille käyvänsä suihkussa illalla ja iltavuoron hoitajille, että käy suihkussa aamulla. Näin meni monta päivää. Olisin vähitellen jo huomauttanut asiasta, mutta lauantaina hoitaja teki tuplavuoron ja passitti kämppikseni suihkuun. Positiivisena puolena: kämppikseni oli valoisa ihminen joka ei valittanut tai kitissyt, juttelimme joistakin asioista mutta ei mitenkään liikaa, joten ehdin lukea kolme kirjaa. Yhteistä telkkaria katselimme sulassa sovussa jne. Silti en välttämättä haluaisi toista kertaa näin eksoottista huonekaveria sairaalassa.

Joudun ehkä huomenna käymään työpaikalla mailaamassa itselleni tiedoston, jossa on ceevee. Uuden työpaikan hakemisen deadline lähestyy ja päivitetty ceevee-tiedosto on tietysti työpaikan koneella. Tai on se ehkä myös jossain muistitikulla myös, mutta missä on muistitikku? Muistitikkukin on luultavasti töissä.

Nyt aion pari päivää nukkua ja ottaa iisisti – lapsi on sen aikaa vielä isällään. Sitten hän tulee kotiin ja aion vähitellen lisätä asioita joita teen. Antibioottikuuri kestää vielä viisi päivää. CRP oli tänä aamuna enää 16, joten lääkkeet ovat tepsineet. Keuhkoista kuuluu vielä melkoista pörinää, mutta pikku hiljaa tässä mennään. Ensin nukun univelat pois.

Tästä toipuminen tulee kestämään todella pitkään, aion pyytää kuntosalin jäsenmaksusta vapautusta nyt toukokuussa, katsotaan mitä nuo sanovat. Soitan sinne varmaankin huomenna.