Maureen laihaksi

Reseptejä

Laitan muistiin muutamia reseptejä. Tähän kasvisvuokaan on suurin piirtein aineet kotona valmiina, joten teen tätä varmaankin tiistaina. Resepti on mukailtu KG-lehden reseptistä:

Kasvis-mozzarellavuoka

2 munakoisoa
1 kesäkurpitsa
2 iso punainen paprikaa
2 punasipulia
2 x 150 grammaa 17% mozzarellaa

2 x tölkki murskattuja tomaatteja
5 valkosipulinkynttä
2 kasvisliemikuutiota
2 tl kuivattua minttua
2 tl kuivattua basilikaa
2 tl tummaa balsamiviinietikkaa

Paloittele munakoiso, kesäkurpitsa, paprika, punasipulit ja mozzarella uunivuokaan. Kiehauta muut aineet kattilassa ja lisää vihannesten ja juuston päälle. Paista uunissa n. 200 asteessa 30—40 minuuttia.

Maureenin helppo munakoisovuoka

1 rkl öljyä
sipuli tai pari
3 valkosipulinkynttä
400 g vähärasvaista jauhelihaa
400g tomaattimurskaa
Maggin yrttikimppu fondikuutio
viisipippuria myllystä
2 rkl Välimeren yrttisekoitusta

kilo munakoisoa

Valion Kippari ruokakermaa
3 rkl Grozette formaggio da pastaa

Laita uuni kuumenemaan noin 200 asteeseen. Paista sipulia ja valkosipulia öljyssä. Lisää pannulla jauheliha ja ruskista. Lisää mausteet ja fondikuutio sekä hiukan yli puolet kermasta. Anna hautua.

Pilko munakoisot noin sentin paksuiksi viipaleiksi. Kolme pienehköä munakoisoa on painaa noin kilon. Laita munakoisoviipaleet alimmaksi uunivuokaan, oma vuokani on noin 23 x 31 cm. Lusikoi jauhelihakastiketta munakoisoviipaleitten päälle. Lisää toinen kerros munakoisoviipaleita. Lusikoi päälle loput kastikkeesta. Valuta kaiken päälle kerma ja juusto. Paista uunissa kunnes vuoka on kypsää, ehkä noin 30 minuuttia.

Joku saattaa haluta itkettää munakoisot, mutten itse pidä sitä tarpeellisena. Tuloksena on mehevää vuokaa ja mikä parasta, vuoka on vähähiilarista. Munakoisossa on vain 3,1 g hiilareita sadassa grammassa, tomaattimurskassa on 5,3 g, sipulissa 4,8 g ja ruokakermassa 4 g.

1 kommentti

1 vastaus tähän mennessä ↓

Kommentoi